keskiviikko, 10. marraskuuta 2010

Ensimmäinen teksti!

Mitä tähän pitäis kirjottaa?? Olen ihan yhtä pihalla näiden alotusten kanssa, kun myös otsikoinnin.
Mutta kuitenkin.

Kiva, jos eksyitte tänne blogiini ja jäisitte vielä pysyvästi käymään. Kirjoitan esittelyni vähän myöhemmin, koska nyt ajattelin vähän kertoilla miten menettelen täällä.


Eli siis. Kirjoitan varmaankin aika paljon tälläisistä yleisistä jutuista ja siinä sivussa elokuvista, musiikista, kirjoista jne. jne. Sen lisäksi arvostelen elokuvia "puolueellisesti" ja siten miten itse ne näen, enkä siten miten lehdissä... Joten... se on jännittävämpää lukemista. Sama kohtaa ihan varmasti myös levyjä, sarjoja ja kirjoja.

Mutta tästä päivästä voisin vähän jotain kertoa. Koska käyn koulua, puoli päivää menee aina siihen. Nyt olen muuten ollut oikeastaan koneella ja miettimässä miten toteuttaisin huomisen äidinkielen esitelmäni. Se huolestuttaa kyllä pikkuisen. Nimittän se on vielä kesken eräinen.
Kättä särkee, koska pelasimme pesäpalloa koulussa ja huonon yleiskunnon takia paikat ovat hyvin kipeinä.
Tuntuupa hassulta kirjoittaa kirjakielellä. NO sen takia, voin jo kertoa, että kirjoitustyylini saattaa vaihdella rajustikkin.

Huomenna tulee varmaankin ensimmäinen arvostelun kaltainen juttu. TV 5'ltä tulee tänään Heath Ledgerin (<3) ja Orlando Bloomin (<3) tähdittämä Ned Kelly. Siitä aijon jotain siis tekaista.